Positiivista tulosta tekevän Vieskan Elementin tilaus- ja tarjouskanta ennätyksellisen korkeana

-Voimme olla erittäin tyytyväisiä siihen, että toiminta on saatu kannattavaksi ja olemme tekemässä toisena vuonna peräkkäin positiivisen tuloksen samaan aikaan, kun rakennusala on isoissa haasteissa ja yleinen luottamus talouteen on ollut heikko ja on sitä myös edelleen, Vieskan Elementin toimitusjohtaja Tapani Yrjölä sanoo.

– Rakennusalan vaikeuksista huolimatta olemme pystyneet kasvattamaan markkinaosuutta voimakkaasti. Tilauskanta vuodelle 2024 on korkealla ja tarjouskantakin on ennätystasolla. Tuotanto pyörii yhdessä vuorossa täydellä teholla, eikä talvitaukoa ole tänä keväänä tulossa.

Juurille palaaminen ja kehittämisen suunta ovat olleet oikeita

– Tuloksen taustalla on viimeisten vuosien aikana tehty kehitystyö ja strategiset ratkaisut, joiden myötä on palattu juurille ja profiloiduttu puuelementtien valmistajaksi tekemään sitä, missä olemme vahvoja. Ratkaisut ovat olleet juuri oikeita tähän aikaan.

Vuosikymmenten kokemus halli-, liiketila- ja toimitilarakentamisessa on antanut valmiudet kasvattaa toimintaa muuttuvassa markkinakentässä. Vieskan Elementti tarjoaa puuelementtejä ammattirakentajille, ja panostaa toimintaan jokaisessa kohderyhmässä.

– Myynnin ja markkinoinnin tehostaminen auttaa löytämään asiakkaat ja samalla lisää Vieskan Elementin tunnettavuutta markkinoilla. Haluamme olla ensimmäisenä asiakkaan mielessä, kun tarvitaan ratkaisuja liittyen puuelementointiin.

Tavoitteena on tänä vuonna vahvistaa markkina-asemaa entisestään ja edelleen kehittää tuotantomenetelmiä ja suunnittelupalveluita.

– Suunnitteluavun tarjoaminen jo projektin alkuvaiheessa on yksi syy, joka on kasvattanut kysyntää ja lisännyt mahdollisuuksia suunnitella projektia aiempaa kustannustehokkaammin ja laadukkaammin. Tämä on osa automaation ja digitalisaation tuomista eduista.

Vieskan Elementti luottaa puurakentamisen kasvuun

Vieskan Elementillä uskotaan vahvasti, että puu on tulevaisuuden rakennusmateriaali ja puuelementeille on jatkossa aiempaa enemmän kysyntää, koska se on sekä ihmisten että ympäristön kannalta turvallinen, ekologinen, ja tutkittu rakennusmateriaali.

– Yleiset ennusteet lupaavat nollakasvua rakentamisen elpymiseen, mutta Vieskan Elementillä tulevasta keväästä ja kesästä odotetaan vilkasta ja osittain sitä pystytään jo pitämään varmana. Toiminta rakennusliikepuolella on elpynyt ja uskallusta aloittaa projekteja on näkyvissä. Suma ja rakentamisen tarve on Yrjölän näkemyksen mukaan purkautumassa.

– Kiitos positiivisesta tuloksesta, toiminnan tehostumisesta ja markkinoiden johtavien puuelementtien valmistajien joukkoon nousemisesta kuuluu koko ammattitaitoiselle ja sitoutuneelle henkilökunnalle.

– Olemme ylpeitä siitä mitä teemme ja se näkyy kaikessa toimintamme osa-alueissa. Olemme löytäneet paikkamme puuelementtien valmistajana ja siinä roolissa haluamme entisestään kasvattaa toimintaamme. Kasvulle on kaikki edellytykset olemassa, Yrjölä toteaa.

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×