VIESKATALOn myyntijohtajana marraskuun alussa aloittanut ylivieskalainen Tomi Poutiainen on myynnin vahva ammattilainen. 33-vuotias Poutiainen on koulutukseltaan tradenomi AMK ja on toiminut teollisuuden parissa lähes 15 vuotta.
-Tunnen hyvin yrityksen historian. On hienoa päästä osaksi tiimiä, jonka vahvan osaamisen ja kovan työn tuloksena yritys on nousemassa taas merkittäväksi toimijaksi alueella ja valtakunnallisesti rakennusteollisuuden parissa. Iso osa markkinasta on kasvukeskusten läheisyydessä, Poutiainen sanoo.
Poutiaisella, kuten koko muullakin henkilöstöllä, on vahva luottamus reilu vuosi sitten toimitusjohtajaksi talon sisältä siirtyneeseen Tapani Yrjölään.
-VIESKATALOlla on tehty vahvaa, omaan osaamiseen ja laatuun rakentuvaa työtä, josta on hyvä lähteä luomaan kasvua vahvistamalla elementtirakentamisen uutta tulevaisuutta Alavieskassa. Vahvan pohjan päälle on hyvä rakentaa. Uimataito ja kaikki edellytykset tälle on olemassa ja nyt lähdemme hakemaan vauhtia.
VIESKATALOn vahvuus on korkea osaamisen taso ja hyvä yhteishenki
Poutiaisen vahvuuksia ovat kokonaisuuksien hahmottamisen, vuorovaikutustaidot ja tiimipelaaminen.
-Uskon, että kun arjesta rakennetaan yhdessä päivä kerrallaan hyvää, niistä seuraa hyviä viikkoja, kuukausia ja vuosia. Tällä matematiikalla ja filosofialla eteenpäin meneminen tuottaa tulosta. Logiikka on yksinkertainen, mutta vaatii paljon työtä. Yrityksessä on vahvaa osaamista, joka pitää osata kohdentaa oikeisiin asioihin, Poutiainen sanoo.
Poutiainen toimi työuransa alussa edellisen pitkäaikaisen työnantajansa palveluksessa myös tuotannon puolella.
-Kokemus tuotannosta, projektinjohdosta, työnjohdon tehtävistä ja projektimyynnistä ovat vahva pohja tässä uudessa työtehtävässä Vieskatalolla. Markkinakenttä ja verkosto on minulle ennestään tuttu. Tiedän myös aiemman kokemuksen perusteella, miten markkina toimii, hän sanoo.
Poutiainen näkee haasteet, joita yhteiskunta ja yritykset ovat viimeisten vuosien aikana kohdanneet, merkittävinä, mutta ei ylitsepääsemättöminä.
-Haasteita on myös niin sanottuina hyvinä aikoina ja noususuhdanteessa. Menestys ei rakennu koskaan itsestään, vaan sen eteen pitää aina tehdä työtä. Uskon, että pienempikin yritys pärjää hyvällä laadukkaalla arjella ja tekemisellä, kun omat vahvuudet ja tausta ovat kunnossa.
-Näen liike-elämässä ja urheilussa paljon yhtäläisyyksiä. Välillä pitää kaatua ja mennä taaksepäin, että pystyy ottamaan isomman loikan eteenpäin. Peräpeiliin katsomisen taito ja kyky ymmärtää, että aina ei voi onnistua, ovat keinoja muuttaa epäonnistumiset opiksi ja kääntää ne voitoksi. Vanhoja muistellessa tai etukäteen murehtiessa vaarana on, että käyttää voimavaroja turhaan. Tärkeämpää ja tehokkaampaa on analysoida ja kartoittaa riskit mahdollisimman hyvin etukäteen. Pelkällä murehtimisella ei valitettavasti asiat etene.
Poutiainen toivoo, että pystyy omalla panoksellaan antamaan uudessa työtehtävässään Vieskatalolle sen, mitä yritys hänen ja myyntitiimin osaavalla työllä tavoittelee.
-Oma roolini on iso, mutta niin ovat tavoitteetkin. Tiedän mitä minulta odotetaan ja olen valmis vastaamaan haasteeseen. Myynnin johtamisen lisäksi myös itse varsinaisen myynnin parissa. Tehtäväkenttä on mielenkiintoinen ja uutta asiaa tulee ainakin näin alkuun koko ajan.
Perhe ja kunnosta huolehtiminen pitävät arjen tasapainossa
Poutiaisen perheeseen kuuluu vaimo ja kolme pientä lasta.
-Perhe pitää hyvin yllä tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Kolme alle viisivuotiasta tyhjentää omilla tarpeillaan hyvin pään työasioista, Poutiainen nauraa.
Omaa aikaa Poutiaisella on aikaiset aamut, kun muu perhe vielä nukkuu.
-Kympin juoksu tai salilla käyminen ovat todellinen lataus päivän haasteisiin ja pitävät kuntoa yllä. Koen, että voidakseen elää hyvää elämää ja antaa työssä hyvän ja riittävän panoksen, myös fysiikasta pitää huolehtia, Poutiainen toteaa.