Sateelta suojaan

Seuraavien asennuspäivien aikana sää on haastavan oikukas ja vaihtelee nopeasti aurinkoisesta pilvipoutaan ja aina rankkasateeseen asti.

Blogisti nappaa haastateltavakseen Yrjölän kodin asennuksessa nosturi- ja kuljetusurakointia hoitavan Kyösti Isotaluksen. Kyösti on työskennellyt Vieskan Elementillä yrityksen perustamisen aikoihin ja suorittanut tuolloin elementtirakentajan kurssin. Vuodesta 1981 hän on toiminut yksityisenä yrittäjänä ja on omien sanojensa mukaan ”vain mitannut tietä” eli kuljettanut seinäelementtejä ristiin rastiin ympäri Suomen. Vieskan Elementillä valmistettuja talopaketteja hän on kuljettanut ja nostanut perustuksilleen jo useiden kymmenien vuosien ajan.

Alavieskassa sijaitseva yritys K. Isotalus Oy työllistää tällä hetkellä 5 henkilöä.

Sääolosuhteet vaihtuvat asennuspäivien aikana nopeasti ja kokeneet asentajat tietävät, että erityistä tarkkuutta vaaditaan, jotta seinäelementit saadaan kuivina vesikatteen alle. ”Pressutettiin sitä osaa talosta jota ei asennettu, ja yhtenä päivänä asennus keskeytettiin turvallisuussyistä kokonaan vesisateen vuoksi”, elementtiasentaja Seppo Björkbacka kertaa jälkeenpäin asennuksen kulkua.

Lopultakin talon seinät nousevat pystyyn nopeasti, kiitos taitavien asentajien, ja päästään asentamaan vesikatetta. ”Myös kuljetus ja nostot sujuivat kohteessa hyvin”, saa Kyösti Isotalus todeta tyytyväisenä.

Kuinkas muutenkaan, kun tontilla häärii kokeneimmat konkarit, tuumii blogisti hyvästä lopputuloksesta. Vielä kun saataisiin suojamuovit poistettua ja mahdollisesti katto laitettua, niin kyllä vain olisi mukava ihailla hienoja maisemia yläkerrasta!

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×