Ylivieskalaisten Juha ja Esa Männistön reilun 100 hehtaarin maatilalla viljellään pääasiassa ohraa ja kauraa. Tilalla on tehty sukupolvenvaihdos 90-luvun loppupuolella.
Tilan rakennuskanta on osittain vanhaa ja tilalla on muun muassa 60-luvulla rakennettu navetta, 90-luvun alkupuolella rakennettu konehalli ja kaksi kuivaajaa, jotka on rakennettu 70- ja 2000-lukujen alussa.
Ennen sukupolvenvaihdosta tilan koko oli reilut 20 hehtaaria. Veljesten puoliksi omistaman tilan kasvanut koko, rakennusten kunto ja konekannan kasvu on tuonut tarpeita hallitilojen rakentamiseen, että koneet saadaan suojaan.
Maatilan tontille juuri valmistunut 450 neliön Vieskahalli on tehty niin isoksi, kuin se rakennuspaikan huomioiden oli mahdollista.
-Tarve oli tiedossa ja osa hallin mitoista tuli niiden mukaan. Rakennuspaikka rajoitti kokoa, mutta silti hallin koko on riittävä tämänhetkisiin tarpeisiin, Juha Männistö sanoo.
Puurakenteinen halli sopii moneen ympäristöön ja on helppo pitää kunnossa
Männistöt päätyivät puurakenteiseen halliin, koska ympäristössä on muitakin puurakenteisia rakennuksia.
-Myös hallin väritys tulee viereisen hallin väristä. Oli selkeää valita halleille yhtenäinen ulkoväri.
Puurakenteen puolesta valintaan vaikutti myös sen helppo korjaaminen tarvittaessa.
-Jos koneella osuu hallin seinään tai oven pieleen, korjaaminen on nopeaa ja se pystytään kohdistamaan vaurioituneeseen kohtaan.
Tärkeä kriteeri hallitoimittajan valinnassa oli Vieskan Elementin läheinen sijainti. Asiointi lähellä sijaitsevan toimijan kanssa on ollut joustavaa.
Puurakenteisen hallin rakennuttaminen käyntiin tarjouskilpailulla
-Pyysimme tarjouksia useammalta toimijalta, mutta Vieskan Elementin kanssa edettiin tarkempiin hinnan ja toimitussisällön neuvotteluihin ja niiden perusteella valitsimme halliksi Vieskahallin.
Männistöjen kylmän hallin toimitussisältöön kuului pystytys katto pään päälle ja nosto-ovet paikalleen.
-Kattoturvatuotteet, sadevesirännit ja sähkötyöt hoidamme itse. Myös pohjatyöt teimme itse, koska tilalla on oma kaivinkone. Valutyöt hoiti urakoitsija.
Puurakenteinen halli joustavasti omien suunnitelmien mukaan
-Meidän hallimme laitettiin nosto-ovet molempiin päätyihin ja takaseinän ikkunoita muokattiin hieman erilaisiksi kuin ne olivat alkuperäisessä mallissa. Muutosten teko oli joustavaa.
Hallin kustannusarvio on noin 150 000 euroa, mutta loppusumma riippuu siitä, miten pitkälle viimeistely viedään.
Männistö on tyytyväinen projektin kokonaisuuteen ja sen nopeaan etenemiseen.
-Teimme kaupat toukokuun alkupuolella ja halli oli viimeistelyä vaille valmis lokakuun alkupuolella. Toimitus tapahtui jopa hieman suunniteltua aikataulua nopeammin mikä sopi meille erittäin hyvin. Itse pystytysvaihe oli nopea.
Olennainen osa hallirakentamista ovat rakennusluvat
Männistöjen tila on lähellä kaupungin keskustaa ja alueella on menossa asemakaavasuunnittelu.
-Saimme jo rakennusluvan hakemista varten Vieskan Elementiltä pohja- ja asemakaavapiirustukset. Työnjohtajan nimeäminen ja lupaprosessi etenivät joustavasti.
Männistö neuvoo seuraamaan kaupunkien kaavasuunnittelua omien tonttialueiden osalta.
-Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että maatilakeskuksesi nimetty tila voi muuttua asuinpaikkarakentamiseen tarkoitetuksi ja silloin rakentaminen vaikeutuu.