Autotalli joka miehen mieleen

Rakennustyöt aloitettiin kesällä 2016, kun lupapäätös sai viimein lainvoiman.
Tontille piti ensimmäiseksi saada hyvä ja kestävä tie, koska rakennusaikana tiellä kulkee painavia kuormia. Tontin räjäytyksissä ja pintamaan kuorinnassa Tapanilla oli apuna Louhinta Kääntä Oy, joka toimitti myös täytemaat, täytehiekan ja kiviainekset.


Janne Konu, Ismo Hämeenkorpi ja Lauri Hakalahti Louhinta Kääntä Oy:stä vastasivat tie- ja pohjarakenteista sekä pihojen pintamurskeiden kuljetuksesta. Pelkästään täytemaata kuljetettiin talon ympärille yli kaksi tuhatta kuutiota ja sen lisäksi vielä hiekat ja kalliomurskeet. “Yhteistyö Tapanin kanssa on ollut kaikin puolin joustavaa”, kehuu liikennöinnistä vastaava Janne, “projekti on ollut meille mieluinen.”

Autotallin betoniperustukset on tehnyt puolestaan Talotimppa.

Talli täynnä mahdollisuuksia

Ennen talon rakentamista tontille täytyy hankkia työmaakoppi tavaroiden ja tarvikkeiden sijoituspaikaksi. Työmaakopin Tapani hommasi, mutta rakensi myös lähes talon kokoisen tallin, josta moni mies vain unelmoi. Autotalliin tarvittavan puutavaran Tapani teetti itse tontilta sekä kotimetsästä kaatamistaan puista. Hän sahautti tukit paikallisella ammattilaisella, alavieskalaisella Heikkilän Sepolla ja höyläytti Tyngän Myllyllä Kalajoella.


Autotalli toteutettiin valmiiksi asti ennen talopaketin tuloa. Tapani sai vaimoltaan vapaat kädet tallin koon ja sisällön suunnitteluun, kunhan se vain sopisi tulevan kodin kanssa ulkonäöllisesti yhteen.


Tilaa talliin haluttiin varata tulevaisuuden tarpeita varten. Tallin lämpimässä osassa on kaksi nosto-ovea ja korkeaa tilaa kahdelle työkoneelle tai asuntovaunulle asti. Lisäksi lämpimässä tilassa on työskentelytilat sekä wc. Tallin sähkötöistä vastasi Sähköliike M&T Oy.


Tallin kylmässä osassa on varastotilaa sekä maan tasalla että lämpimän tilan päällä olevalla ullakolla. Kylmä tila on eristettävissä myöhemmin lämpimäksi. Autotallin arkkitehtisuunnittelun toteutti ja kattoristikot toimitti Vieskan Elementti Oy. Tallin rakentamisen Tapani hoiti itse.


Erityistä on sisäänkäynnissä oleva aumakatos ja upeat pylväät, joita harvoin näkee autotalleissa tai halleissa. Se yhdistää autotallin kauniiksi pihapiiriksi talon kanssa.

Blogisti tarinan takana


Blogisti täällä miettii, että on se puhdas kiviaines vain niin kaunista ja kyllä vain, tämä autotalli kelpaisi myös minulle. 🙂

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×