Toimisto on kohtaamispaikka, jossa kysymyksiin saa vastauksia

Toimiston perustaminen Kokkolan keskustaan on myynnistä vastaavan Joni Nivalan mukaan käytännön arkea helpottava ratkaisu.

-Vaikka kaikki materiaalit ovatkin nykyään sähköisessä muodossa, on helpompi sekä asiakkaalle että meille, kun istumme pöydän ääreen. Rakennusprojektiin liittyy yleensä paljon kysymyksiä ja varsinkin projektin alkuvaiheessa usein haetaan vielä varmuutta päätöksille.

Tapaaminen toimistolla ei aina ole ensimmäinen kontakti. Asiakas on saattanut esittää toiveitaan jo puhelimitse, ja joskus ensimmäiset luonnoskuvat ovat valmiina jo ensimmäisessä palaverissa.

-Jos asiakkaalla on vahva visio siitä, mitä hän haluaa, luonnoskuvien avulla suuntaa on helppo vielä tarkentaa.

Useimmat asiakkaat ovat tietoisia siitä mitä he haluavat, mutta kaikki ideat eivät ole välttämättä toteuttamiskelpoisia.

-Pitkä kokemus rakentamisesta auttaa asiakkaan ohjaamisessa, ja Vieskatalon elementtien muunneltavuus mahdollistaa silti oman näköisen kodin suunnittelemisen ja rakentamisen jokaiselle asiakkaalle. Talomallit ovat suuntaa antavia, mutta harvoin koti on suoraan valmiin mallin mukaan tehty, Tapio ja Joni Nivala sanovat.

Lue uusimmat artikkelit

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×